1983 perustettu Kerimaan lomakylä elää uutta voimakasta kasvukautta. Vanhimmat lomamökit ovat siirtyneet yksityisomistukseen ja samalla matkailukäyttöön on rakennettu korkeatasoisia lomamökkejä ja -huviloita sekä luhtitaloja, joiden huoneistot ovat hyvin varustettuja, saunallisia yksiöitä tai kaksioita. Ensimmäinen luhtitalo valmistui 2007 ja kaksi muuta vuonna 2008.
Uusia loma-asuntoja kylään on rakennettu sekä Kerimaan että yksityisten tontinomistajien toimesta lähes kaksikymmentä vuosina 2006 - 2008. Lomakylän vuokrattavissa oleva majoituskapasiteetti on noin 200 vuodepaikkaa.
Harrastusmahdollisuudet kylässä ja sen lähiympäristössä kasvavat kaiken aikaa. Kesällä kylässä voi pelata golfia, pyöräillä, meloa kanootilla, ajaa mönkijöillä, kalastaa omissa järvissä, Puruvedellä tai muualla Saimaalla. Kalaisan Kannantakaisen ansiosta Kerimaa on oikea perhokalastajien paratiisi.
Hyvin varustettu saunarantamme palvelee paljuineen ja ulkoporealtaineen kaikkina vuodenaikoina. Saunatupa soveltuu myös kokous- ja juhlakäyttöön.
Talvella kylässä on hiihtäjille valaistu verryttelylatu. Meiltä pääsee nopeasti myös pidemmille reiteille. Lumiseen aikaan tarjoamme moottorikelkkasafareita, lumikenkäilyä, pilkkimistä tai nautinnollisia hetkiä nuotiotulen ääressä. Lähistön laskettelurinteet ja monet kulttuurinähtävyydet ovat vain pienen matkan päässä.
Varaamme sopimuksesta käyttöönne myös lähialueen palveluja, esimerkiksi kylpylähoitoja tai aikoja ratsastustalleille. Välitämme myös Tanhuvaaran liikunta- ja urheilupalveluja.
Helmikuun 2010 alusta Kerimaan isännyys siirtyi Team Kerimaalle ja Tenkasen perheelle. Sen myötä palvelemme aiempaa pidemmin aukioloajoin, järjestämme tapahtumia ja kutsumme niin kyläläiset, kokoustajat, juhlijat kuin lomalaisetkin tervetulleiksi luonnostaan hyvään Kerimaahan.
Uusi kahvilamme palvelee vastaanoton yhteydessä päivittäin kello 8.00 – 21.00.