|
|
|
|
|
Kerimaan kalastussäännöt
1. LOHILAMPI KANNANTAKAINEN (vain perhokalastus)
Kannantakainen lampi on yksityisomistuksessa oleva järvi, jossa on sekä luonnonvarainen kalakanta että istutettuja arvokaloja (kirjolohi, taimen, siika ja harjus). Kalastaminen Kannantakainen-kalastusluvalla, jonka voi ostaa Kerimaa vastaanotosta. Lisäksi valtion kalastuksenhoitomaksu tulee olla suoritettuna. Kalastaminen ainoastaan perhokalastusvälinein ”Pyydä ja päästä”-menetelmällä. Virvelöinti, mato-onkiminen, pilkkiminen ja muut kalastustavat ovat lohilammessa kielletty. Kalastuslupia tarjolla rajoitetusti päivää kohden. Kalastaja voi lunastaa mukaansa yhden kalan hinnaston mukaisella hinnalla. Vioittuneet kalat on toimitettava Kerimaaravintolaan. Kalastaminen vain merkityiltä/numeroiduilta kalastuspaikoilta, veneellä tai kanootilla. Vene- tai kanoottikalastaja ei saa lähestyä rannalta kalastavia. Kalastajan on noudatettava Kerimaa henkilökunnan ja kalastusvalvojan määräyksiä.
Kannantakainen rajoituksia ja erityissääntöjä:
- kalastusaika: toukokuu - elokuu 06.00 – 22.00 syyskuu – huhtikuu 08.00 – 16.00. Tilausryhmille kalastaminen voidaan järjestää muunakin aikana.
- kalastajalla tulee olla kullekin päivälle Kerimaa-kalastuslupa näkyvällä paikalla.
- kalastaminen vain väkäsettömillä 1-haaraisilla perhoilla. Syöttien käyttäminen on kielletty.
- kalastaminen Kannantakaisen pohjois- ja eteläpäässä on kielletty (vaara golf-palloista). Golf-väylillä käveleminen ehdottomasti kielletty.
- alkoholin nauttiminen kalastuksen yhteydessä on kielletty
- metelöiminen, kovaääninen huutelu ja muu häiriön tuottaminen on kielletty
- kalastaminen Kannantakaisessa ilman lupaa: sakkomaksu 50 euroa, saaliin ja pyyntivälineiden takavarikointi.
- kalastusta valvoo Kerimaa-ravintolan henkilökunta ja alueen lupatarkastaja. Lammen ympärillä on tallentava videokameravalvonta 24 h.
Kannantakainen hinnat:
Perhokalastuslupa 10 euroa/3 tuntia tai 15 euroa/kalastusvuorokausi.
Kalan lunastaminen 10 euroa/kg
Perhokalastussetin vuokraus 5 e/tunti, 10 e/3 tuntia, 20 e/päivä. Perhot 4-5 e/kpl, 15 e/setti 5 kpl
Venevuokra (max 2 henkeä, sis. veneilyliivit) 4 e/tunti, 8 e/3 tuntia tai 15 euroa/päivä
Kanoottivuokra (max 2 henkeä, sis. veneilyliivit) 4 e/tunti, 8 e/3 tuntia tai 15 euroa/päivä
Perhokalastus- ja perhonsidontakurssit ja kalastusoppaan palvelut erillisen tarjouksen mukaan.
Maksutulot käytetään kalalammen ylläpitoon ja kehittämiseen
2. SYLKYNJÄRVI
Sylkynjärvessä on runsas luonnonvarainen kalakanta; enimmäkseen haukia ja ahvenia. Kalastaminen on tuloksellista niin kesällä kuin talvella. Kalastusvälineenä mato-onki, virveli ja perhovapa. Onkimiseen ja pilkkimiseen ei tarvita lupia, muuhun kalastamiseen tarvitaan.
Kalastajan on maksettava valtion kalastuksenhoitomaksu ja ostettava läänikohtainen viehekalastuslupa tai Joutsenniemen hoitokunnan lupa. Tarkempia ohjeita http://kalastusluvat.net. Kalastusluvat voi ostaa suoraan netistä tai R-kioskilta. |
|